Silmätulehdus

Viime viikolla Kempuksen silmä alkoi rähmimään ja lääkärireissuhan siitä seurasi, kun koira ei tahtonut silmäänsä saada enää auki. Antibioottikuuri on tehonnut ja näyttää siltä, ettei kortisonia tarvinne antaa ollenkaan. Samalla reissulla Kempus tuli punnittua ja painoa oli 17,8 kg.

Mainokset

Muista

Koiraa hallitaan voiman sijasta ajattelulla – hihnan sijasta käskyillä.

Toko 5 + 3 mäyräkoiraa

Viikonloppu kului taas yhdessä hujauksessa. Lauantai aloitettiin tavalliseen tapaan mäyräkoira Taavin kanssa aamulenkillä ja sieltä riennettiin toko-koulutukseen. Tokossa oli väliaikainen ohjaaja ja melko samoja hommia käytiin läpi kuin edelliselläkin kerralla eli paikallaanolo maassa, nouto, seiso ja hyppy. Tuota hyppäämistä ei olla vielä harjoiteltu kotosalla ollenkaan, mitä nyt autoon mennessä. Eli siinä on harjoittelusarjaa, mutta en ole sillä pitänyt kiirettä, kun muutakin opetettavaa on vielä niin paljon. Kentällä hypyt ovat kuitenkin onnistuneet. Noutamista kokeiltiin ensimmäistä kertaa puukapulalla ja siitähän ei hyvä seurannut. Kempus omi ”lelun” itselleen ja kiersi ympärilläni pienempää ja suurempaa voitonrinkiä… Noutojen palautuksissa ei ole ollut suurempia ongelmia ja damit ovat palautuneet käteen, mutta Kempus täytyy totuttaa näköjään puukapulaan. Lisäksi täytyy katsoa, ettei se ala puremaan sitä, koska pureminen näytti olevan myös kova sana lauantaina.

Sunnuntaina oli Misnussa näyttelykoulutusta, josta ei irronnut suuremmalti mitään uutta. Kempukselle toki tuollainen pienimuotoinen näyttelytilanne oli ihan hyväksi. Koulutuksen jälkeen suunta oli Savonlinnaan työkaverin luo ja paria mäyräkoiraa tapaamaan. Sisun kanssa käytiin metsälenkillä ja hurtat jaksoivat touhuta koko matkan ja touhuaminen jatkui sisällä. Pedrokin liittyi seuraan jossain vaiheessa, mutta keskittyi lähinnä oleilemaan sylissäni rapsuteltavana. Päälle kolme tuntia kului ennen kuin koirat alkoivat väsyä niin paljon, että makuullaolo oli vaihtoehto.

Muuten Kempuksen elämä on ollut pissimisen harjoitellua. Ensihavainnot jalan nostosta tehtiin viikolla 44 eli 7 kk iässä. Nyt jalkaa nostetaan jo useammin eli päivittäin, vaikka välillä toimenpide hieman horjuvalta näyttääkin. Selkeää kasvua on siis huomattavissa.

Tällä viikolla olin myös ylpeä Kempuksesta. Eilen lähdettiin aamu-unisina aamupissalle ja Kempus lähtikin seuraamaan jälkeä. Muutaman metrin jälkeen kuului koirasta VUH ja kissa ponkaisi ruohikosta ilmaan. Kempus jäi nähtävästi hieman hämmentyneenä sitä katsomaan ja minä peloissani siitä, että lähtee kissan perään kutsuin Kempuksen luokse. Hetken aikaa Kempus mietti, mutta nätisti tuli luo ja sivulle istumaan. Jotain toivoa on siis, että koirasta tulee hallittava vaikeammissakin tilanteissa, vaikka tuo olisikin ollut ihan sattumaa. Mies toki on tässä asiassa eri mieltä. Koiran kun pitäisi lähteä kaiken liikkuvan perään, metsästyskoira kun on ja siksi pyritään kasvattamaan. Itse taas haluan koiran, jota pystyy hallitsemaan tilanteessa kuin tilanteessa.

Toko 4 ja vähän muutakin

Ohjelmassa oli tällä kertaa seuraamista, paikallaanpysymistä ja noutoa. Seuraamista onkin Kempuksen kanssa viimeaikoina harjoiteltu hieman enemmän ja alkaa pysymään paremmin oikealla paikalla. Hihnassa kulkeminen on ollut myös oppilistalla, missä on tapahtunut selkeästi edistymistä. Noutamista edelti leikki, jossa leikitettiin koiraa lelulla ja äkkiä pysähdyttiin ja käskettiin koira esim. istumaan tai maahan. Opetti ainakin nopeutta käskyn noudattamisessa, koska sitä nopeammin pääsi uudestaan leikkimään. Tämä on Kempukselle hyvä ja toimiva harjoitus. Noutamisessa ei meille erityisemmin mitään uutta ollut. Voi tosin kiinnittää huomiota, ettei aina tee asioita rutiininomaisesti kuten laita koiraa vierelle istumaan, ettei ole ennalta-arvattava. Lisäksi avo-luokassa noutamisen pitäisi tapahtua ilman luoksetulokäskyä. Paikallaanpysyminen tehtiin limittäin maahanmenona eli koira maahan ja muutaman metrin päähän ja n. minuutin paikallaanolo. Ei olla Kempuksen kanssa aiemmin noin pitkää aikaa kokeiltu, mutta tosi hienosti pysyi kunnes häiriöt kävivät ylivoimaisiksi muiden koirien noustessa. Korjaus tapahtuu viemällä koira takaisin paikalleen ja käskemällä uudestaan maahan. Ei välttämättä tarvitse mennä enää niin kauas, että ei ehdi uudelleen nousta.

Misnun koulutuksessa homma kävi työstä, kun ei millään meinannut saada kontaktia pysymään hetkeä pidempään. Loppuhuipennus oli kuitenkin hieno. Luoksetulo meni todella hienosti. Ensimmäistä kertaa uskalsin jättää yksin paikalleen koulutuskentällä ja matkaa kertyi aika paljon. Hienosti odotti ja totteli käskyä ja vielä tuli sivulle nätisti käskystä istumaan. Leikki oli ansaittu ja koira saatiin mallikkaasti kiinni hihnaan.

Malttia Kempus harjoitteli paukkuharjoituksissa.

Olen lisännyt Kempuksen liikuntaa aamulenkitysten verran eli ehdin käyttämään pidemmän lenkin, kun menen iltavuoroon ja viikonloppuisin. Ennen tokoa on käyty mäyräkoira-Taavin kanssa lenkillä ja Misnun koulutuksia ennen koirapuistossa, että enimmät energiat jäävät muualle kuin koulutuskentälle.

Kaiken kaikkiaan tekemistä riitti viikonloppuna sen verran paljon yhdelle tollerille, että kotona ei virtaa enää riittänyt kuin loikoiluun.

%d bloggers like this: