Tokoa, tokoa ja hieman noutoharjoitteluakin

Tokon kevätkausi alkoi kuukausi sitten. Ensimmäisellä koulutuskerralla paikallaanolo meni hyvin. Palkitsin pari kertaa odottelun aikana, koska ympärillä oli melko levotonta. En ollut kovin kaukana. Kempus kuitenkin pysyi hienosti koko ajan paikallaan. Hyppääminen meni ohjaajasta johtuen jonnekin sinne päin. Tässä vaiheessa vahvistetaan pelkkää hyppyä. Kun Seiso-käsky otetaan mukaan, käsky annetaan kun koira on esteen päällä. Tällöin on hyvä olla jo hieman kauempana esteestä. Estettä täytyy harjoitella avustajan kanssa, ettei Kempus kuuntele ns. tuomarin lupaan vaan reagoi ainoastaan omaan käskyyni. Toisella kerralla kaikki sujui melko mallikkaasti. Seiso-käskyt meni nappiin. Aletaan ottaa enemmän etäisyyttä tästä lähtien. Kempus pysyi vaaditun minuutin paikallaan hyvin. Koska harjoitus tehtiin heti alkuun, en ottanut tälläkään kertaa paljoa etäisyyttä. Hyppyjä ei olla treenattu tässä välillä, minkä kyllä myös huomasi – sekä ohjaa että koira olivat hieman hukassa ajoituksen suhteen. Ihan perusjuttua jatketaan ja aletaan pikkuhiljaa ottaa seiso-käsky mukaan.

Mikkelin lähellä kokoonnuttiin Vilin, Emman ja Rian kanssa noutotreeneihin. Hakuruutua harjoiteltiin ja riistan noutoa. Hakuruutu meni melko hyvin. Kotona olen harjoitellut riistan kanssa kellarin käytävällä ja näyttää tuottaneen tulosta. Huomattavasti paremmin meni riistan palautus. Toisella kertaa suoraan käteen, ensimmäisellä kerralla oli hieman esittelyn makua. Täytyy vain jatkaa ja näyttää Kempukselle useammin riistaa ja hioa riistalla palautukset kuntoon.

Noutajien jatkokoulutuksessa valmistaudutaan taippareihin eli hiotaan perusjuttuja kuntoon. Viimeksi keskityttiin seuraamiseen. Kempuksen kanssa meni melko hyvin. Hihnassa meni tosi nätisti. Irti hieman otti etäisyyttä, mutta pysyi kuitenkin melko lähellä ja sain houkuteltua takaisin seuraamaan.  Noutamista on pilkottu osiin. Tähän mennessä on opeteltu pidä/ota-käsky eli koiran tulee ottaa dami maasta tai kädestä. Luovutuksessa ei alkuun vaadita irti-käskyä eikä kiinnitetä huomiota, vaikka koira tiputtaisi damin. Tarkoitus on siis saada koira ymmärtämään ota-sana. Seuraavassa vaiheessa kiinnitetään huomiota luovutukseen. Tätä v oi harjoitella esim. siten, että koira jätetään paikoillan ja lasketaan dami vähän matkan päähän maahan ja kävellään itse vielä hieman ja käsketään koiraa ota-käskyllä, jolloin koiran tulisi poimia dami maasta ja luovuttaa se. Harjoitus voidaan tehdä myös siten, että koiran jätetään paikoillen ja annetaan ota-käskyllä dami suuhun ja mennään itse jonkin matkan päähän ja kutsutaan luokse. Tässä vaiheessa voidaan ottaa mukaan irti-käsky. Koira saisi irroittaa damin, kun irti käsky sanotaan. Eli ei palkita, jos koira tiputtaa damin esim. kun damia koskee. Kempuksen kanssa ei oikeastaan muita ongelmia pitämisessä ja luovuttamisessa ole kuin irti-käsky ei ole aivan täysin varma eli tiputtelee välillä ilman lupaa. Tätä tulisi siis treenata ja Kempusta hieman härnätä luovutuksissa, että oppii pitämään kunnon otteella damista, kunnes toisin käsketään.

Kempus on ollut mukana hiihtolenkeillä jäällä. Hyvin rauhallinen koira on ollut sisätiloissa viime aikoina, kun on saanut tarpeekseen liikuntaa. Kunto on samalla huomattavasti parantunut.

Ilmoittauduin noutajien taipumuskoekurssille, joka alkaa huhtikuun lopulla. Saas nähdä osallistuuko Kempus taippareihin, jotka kesäkuun alussa…

Jätä kommentti