Koulutukset jatkuu

Tokon kolmannella kerralla jatkettiin esteellä. Aloitettiin hypyllä, johon oli yhdistetty nouto eli esteellä annetaan nouto-käsky. Hieman alkukankeutta oli havaittavissa. Seisominen meni hyvin entiseen malliin. Haetaan vaan lisää etäisyyttä sivuille.  Luoksetulo meni myös mallikkaasti. Vauhti-luoksetulona tehtiin.

Noutajien puolella yhdistettiin damin pitäminen ja luovuttaminen kokonaisuudeksi. Koira jätetään paikalleen ja ota-käskyllä annetaan dami. Tarvittaessa damin asentoa voi korjata. Otetaan etäisyyttä ja kutsutaan koira luokse. Koiran tulee istua eteen ja pitää dami kunnes annetaan irti-käsky. Tämän jälkeen koira käskytetään sivulle ja vasta tässä vaiheessa palkitaan koira. Damilla harjoiteltiin myös häiriöitä. Koira laitettiin perusasentoon ja annettiin paikka-käsky. Ohjaaja heitteli damia ensin kauempaa ja sitten lähemmäs ja koiran tuli pysyä paikallaan. Kempus piti hyvin paikkansa, eikä ollenkaan häiriintynyt dameista. Normaali paikallaanolo meni ensimmäisellä kerralla huonommin, koska toinen koira juoksi Kempuksen luokse ja Kempus ei kestänyt niin suurta häiriötä. Toisella kerralla ei ollut suurempia ongelmia, tosin aikakaan ei ollut kovin pitkä.

Viikonloppuna on tiedossa noutokoulutusta ja koiranäyttely Tampereella. Sitä odotellessa täytyisi varmaan hieman harjoitella tuota esittämistä…

%d bloggers like this: