Näyttelymenoa Tampereella 15.3.2009

Pari viikkoa sitten reissattiin Tampereen kansainvälisessä koiranäyttelyssä. Novascotiannoutajien tuomarina toimi saksalainen Peter Beyersdorf. Kempus sai arvostelusta EH:n eli jatkokehiin ei ollut asiaa. Muuten Hulivilit menestyivät mainiosti – mukaanlukien Suomen muotovalion arvo. Itselle näyttely oli arvokasta kokemusta koiran esittämiseen. En ollut valmistautunut tarpeeksi, mikä kyllä näkyi esittämisessä. Kempus pitäisi totuttaa tuohon jalkojen siirtelyyn. Ei ole ehkä prioriteettilistalla ensimmäisenä, mutta hieman enemmän voisi kyllä panostaa seuraavaan näyttelyyn. Vaikka saksaa on tullut luettua, näyttelyarvostelun lukeminen tuotti vaikeuksia, mutta kiitos käännöspalvelun arvostelu löytyy suomennettuna Harrastuksen-sivuilta.

Muuten on tehty Kempuksen kanssa riistaharjoituksia. Talven mittaan olen hionut vaakun palautusta sisätiloissa ja eilen mentiin ulos vaakun kanssa. Hyvin homma toimi. Ei ollut edes kaikilla kerroilla yritystä ohitella vaan tiesi minne vaakku pitää tuoda. Tein vaakulla myös muistiharjoituksia ja olin ihan yllättynyt miten pitkästä matkasta nouti onnistuneesti.

Nyt Kempus on Pyhäjärvellä lomailemassa ja pikkulintuja hätistelemässä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: