Kolmas viikko pahoinvointeineen

Aloitetaan ruokailusta. Kikin ruokahalut paranivat huomattavasti, kun yökyläili naapurissa. Nähtävästi englanninspringerspanieli väsytti sen verran, että ruokakin alkoi maittamaan. Toisaalta onhan koirakin kyllä kasvanut, joten varmaan siinäkin mielessä kulutus on suurempi ja ruokahalu parempi. Harvemmin enää siis jättää suuria määriä ruokaa kuppiin. Toisaalta olen itsekin lopettanut syöminen auttamisen, vaan syö minkä syö. Ruoan sisällä pysyminen onkin sitten oma lukunsa. Autoilu on nimittäin aiheuttanut viime matkoilla sen, että on oksentanut ruoat. Joko johtuu vain siitä, että on lähdetty liikenteeseen liian nopeasti ruokailun jälkeen tai sitten kokee oikeasti (aina) matkapahoinvointia. Tällä viikolla madotin myös Kikin.

Eroahdistuksen osalta pientä kehitystä on huomattavissa, tosin olen ollut kotona enemmän. Vinkumisen laantuminen on kuitenkin selkeää.

Hihnassa meno sujuu edelleen loistavasti, vaikka tilanteiden lisääntyessä välillä olisikin mielenkiintoa muita kulkijoita kohtaan enemmän kuin on tarpeen. Suhteellisen vähän kuitenkin reagoi muihin. Vierellä kulkee enenevissä määrin, vaikken siltä sitä vaadikaan. Tässä vaiheessa tavoitteena on vain, että ei vedä hihnassa ja pyrkisi kulkemaan vasemmalla puolella. Luoksetuloon on otettu nyt pilli mukaan. Luoksetulot ovatkin iloisia ja vauhdikkaita. Edetä tässä asiassa ei voi kuitenkaan pitkään aikaan, olettaisin. Sen verran itsenäinen viipottaja on, että sen saaminen keskeyttämään omat puuhansa on varmasti vaikeaa eli kutsu täytyy hioa aika hyvin ennen kuin nostetaan vaikeusastetta.

On alkanut ymmärtämään, että kaikkea ei saa purra ja toisaalta malttaa olla purematta kaiken aikaa. Kokonaanhan pureminen ei ole loppunut, mutta vähentynyt ja muuttunut kontrolloitavammaksi. Käsittely on siis helpottunut. Harjaukset ja kynsienleikkuu ovat nyt joka viikkoista rutiinia.

Kaiken kaikkiaan elo on muuttunut hieman helpommaksi Kikin kanssa, vaikka paljon harjoiteltavaa on edessä. Noutamisen osalta harjoittelu on ollut aika minimaalista. Lähinnä pitäisi keksiä miten koiran saisi kiinnostumaan itsestä tarpeeksi, kun tahtoo omia kaikki mahdolliset aarteet itselleen. Joitain hyviä kantoja olen saanut kehuttua, mutta aika vähäisiksi on jäänyt. Lelujen osalta olen pyrkinyt siedättämään läsnäoloon. Pitänee kokeilla hihnassa kuljettamista, kun näyttää mielellään kantelevan esineitä. Ei siis varsinaisesti yritä enemmälti luoksetuloja damien kanssa.

Tänään Kiki jouduttiin pesemään pesuaineiden kera, kun Kiki kävi korjaamassa autoa eli öljyä ja vaseliinia turkista pyrittiin irrottamaan.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: