Kati kouluttaa vol 3

Päivän ohjelmassa oli ryhmätreenit Katin opetuksessa. Alkuun otettiin ihan perustottelevaisuutta. Luoksetulo ja paikallaanoloa häiriössä eli dameja heitellen.

Ekana jätettiin motivoidusti muisti mäen taakse ja lähetettiin noutoon. Hienosti meni. Tällaiset perusnoudot ovatkin menneet viime aikoina hyvin.

Seuraavaksi hakuruutu, jota ei olla ollenkaan tehty. Tässä oli hidastelua, eikä selkeästi luottanut, että sieltä jotain löytyisi. Lopulta kuitenkin pyydetyt damit tulivat hienosti käteen. Luoksetuloa joutui vahvistamaan. Tehtiin myös vapautettuna kuljeskelua paikassa, jossa oli aiemmin jätetty dameja, että sai löytää dameja yllättäen. Lopuksi markkeerauksia puskan ja pikkumäen taakse. Näissä löytyi taas vauhtia ja palautukset hyvin, vaikka hieman mietti mistä löytyy.

Vaakkujen kanssa aloitettiin samaisella muistilla. Jäi haistelemaan. Lopulta tehtiin pari niin, että jätettiin vaakku koiran ja minun väliin ja nouda-käskyllä luokse. Pientä haparointia ja sai muistuttaa jälleen luoksetulosta. Vaakut kuitenkin tulivat käteen asti hienosti, vaikka pienoista hakemista olikin.

Muisteja voi harjoitella myös pareittain eli jätetään kaksi muistia, jotka koirat voivat peräkkäin hakea.

Tollerileiriä odotellessa 😀

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: