Kiki on ihana

Kiki on ihana. Piste. Ripuloi. Piste. Ripulia tapeteilla. Piste. Tapetit vaihtoon. Piste. Manataan ihmiset, jotka heittävät metsään kalannahkaa, ja jotka kakkaavat metsään ja kaikki pieneläimet, jotka kuolevat metsään. Piste. Onko tämä koiran hyvä vainuaisti sittenkään hyvä juttu. Piste. Kiki on ihana. Piste. Ihana pikkukone, joka syö kaiken, minkä löytää. Piste. Kiki on ihana, ihana, ihana.

Pari viikkoa sitten käytin Kikin tehosterokotuksessa. Seuraava kerta onkin sitten vuoden päästä ja sen jälkeen kolmen vuoden välein. Madotuksen annoin viikkoa ennen tehostusta ja tästä eteen päin puolen vuoden välein. Ehkä yllättävääkin oli, että Kiki ohitti painossa siskonsa Seran. Voi osittain johtua siitä, että ruokin Kikin pari tuntia ennen punnitusta, mutta kyllä Kiki oli korkeampi kuin Sera, kun tavattiin. Edelleen tosin laihempi Seraan verrattuna. Tällä viikolla korkeusero oli tasoittunut siskosten välillä. Hampaiden lähtö on jatkunut ja jatkuu edelleen.

Punkkeja on saanut irrotella jonkin verran, mutta olen nyt ajatellut, etten laita estoaineita tänä syksynä. Ne muutaman punkit on viitsinyt irrotella ja toisaalta tulee koiralle pakosti samalla hieman käsittelyharjoitusta. Kempuksenlle pentuna annettu Expot aiheutti tärinöitä, joten olen sen suhteen ollut varovaisempi. Lääkäri suositteli Frontlineä.

Elämään on kuulunut muita koiria. Toki sisko Seraa on nähty, mutta sen lisäksi myös Veetiä ja Kamua ja tietysti naapurinhoitotäti Lyytiä. Veetin luona olikin ihmettelemistä kanoissa ja kaneissa. Muiden koirien lisäksi reissuttiin Vihdissä ja Turussa. Pitkät matkat sujuivat suhteellisen hyvin ilman oksennusta, selvittiin lähinnä kuolaamisella, mitä nyt työmaa-alueella piti oksennella heti alkumatkasta.

Kikin kuuliaisuus on viime aikoina kehittynyt. Erityisesti kehitystä on vapaa-käskyn noudattamisessa. Toki kehitettävää vielä on, mutta jaksaa hieman pidempään jo odottaa vapautusta. Kikin olen ilmoittanut KooKoo99n pentukurssille ja noutajakoirayhdistyksen peruskoulutukseen, jonne myös Sera ja Miina ovat tulossa. Lähinnä tarkoitus on totuttaa häiriöihin muiden kanssa.

Tänään kävinkin katsomassa Mikkelin ryhmänäyttelyssä esiintyneitä Emmaa ja Miinaa. Miina oli ROP-pentu ja Emma sai ERIn. Tutustuttiin myös Fridaan (Tollerbay Frida von Tistel), joka sai VASERTin. Naapuriin on myös muuttanut tolleri Fireheartin I-pentueesta.

Aikuistumista

Viime viikkojen elämään Kikin kanssa on kuulunut kaikenlaista. Päällimmäisenä mielessä on aikuistumisen merkit – tai no ainakin pentuvaiheesta toiseen siirtymiset. Pentuturkki on alkanut karisemaan ja jäsenet venymään. Pentumaisuus on siis huvennut jo melkoisesti ja alkaa näyttää oikealta koiralta. Tällä viikolla ovat lähteneet myös ensimmäiset hampaat, kaksi alaetuhammasta ja ylhäältä yksi etuhammas – neljäs ylhäällä heiluu myös kovaa vauhtia. Kempus on ollut viime päivät ja Kiki onkin joutunut harjoittamaan kärsivällisyyttä vältellessään Kempusta. Etukäteen olin ajatellut, että hampaiden lähtö vielä pahentaa puruintoa, mutta näyttää siltä, että pureminen on vähenemään päin (vihdoinkin) tai Kempuksen läsnäolo vie energiat. Kempuksen kurinpito on ihan tervetullutta Kikille, jolla on hyvin suuret luulot itsestään ja siitä, että saa tehdä mitä huvittaa.

Aamuisin Kiki on hieman unelias ja eteneminen on lähinnä laahautumista – varsinkin rappusissa. Hyvin on kuitenkin alkanut ottamaan kontaktia entisestään ja nykyään aika usein jo ovilla tarjoaa toivottua käyttäytymistä eli katsekontaktia ja luvan odottamista. Tässä asiassa on vielä opettamista, mutta hyvältä vaikuttaa tässä vaiheessa. Kyllä siitä ehkä sittenkin saadaan ihan tottelevainen koira 🙂 Itse olen opettanut koirat siihen, että lähtökohtaisesti käsky on voimassa niin kauan kunnes tulee toinen käsky tai vapautus. Ihan täydelliseen tarkkuuteen en ole vielä päässyt huolimattomuuttani, mutta yritystä on. Paikka-käskyn otan käyttöön, jos tulee tarve jossain vaiheessa vahvistaa paikallaoloa eli sitä liikettä joka on pyydetty. Toisaalta sehän kertoo aiempien käskyjen ehtottomuuden epäonnistumisesta, mutta voi tulla kuitenkin tarpeeseen.

Muuten elämään on kuulunut muita koiria, päällimmäisinä sisko Sera ja siskopuoli Miina 7 kk (sama isä). Mökillä on käyty, mikä on tarkoittanut myös matkustamista. Matkapahoinvointia on, mutta näyttäisi, että matkat menevät suhteellisen hyvin, mikäli ei ole mutkia ja monttuja eli pitkänmatkan ajossa ei ole nyt pahemmin oksennellut. Uusia käskyjä ei nyt olla otettu lisää eikä vähään aikaan ole tarkoituskaan. Seuraavana harjoittelun alle ehkä otetaan joko maahan-käsky tai sivulletulo. Eroahdistus on mennyttä elämää ja nykyään pärjää mainiosti asunnossa itsekseen. Vielä harjoiteltavaa olisi ulkona tilanteessa, jossa näkee meidät. Tällä viikolla annoin myös matokuurin ensi viikon rokotusta silmällä pitäen. Punkkien määrä on myös lisääntynyt, joten täytyy harkita laittaako kohta jo jotain ainetta koiraan. Uiminen sujuu hienosti. Muiden koirien kanssa ei välitä ollenkaan syvyydestä tai vauhdista, mutta itsekseen on varovaisempi. Ruokailun osalta on ollut vaihtelevaa, mutta pitkästä aikaa näyttäisi, että on edes vähän ylimääräistä nahkaa luiden päällä.

Mökkeilyä Juhannuksena

Juhannus sujui mökillä Itä-Suomessa. Matkustaminen tuotti edelleen ongelmia, vaikka oltiin pyritty huomioimaan vähemmällä syöttämisellä lähteminen. Mennessä oksensi kerran ja tullessa kolmesti. Kikin Juhannukseen kuului kokon katsomista, mikä vaihtui kyllä kanssaihmisten ihailuun Kikin suhteen. Leirintäalueen ihmisistä n. 80 % kävi moikkaamassa Kikiä, vaikka ihmiset eivät sieltä ketään tunteneetkaan. Kokon katsomisen jälkeen lähdettiin ajelemaan vielä Kolille katselemaan maisemia, jotka olivat aivan upeat – suoraan Tolkienin satumaasta. Kikille saatiin ensimmäinen hissikokemuskin aikaiseksi.

Kiki pysyi hienosti mökkialueella, eikä lähtenyt naapurien puolelle, vaikka sieltä ääniä kuuluikin. Kikin ensimmäiset kalasaaliit tuli myös pyydetyksi – tai no nappaili karkailevia kaloja 🙂 Vaihtelua kerrostaloelämään oli myös nuo helpot ulkoilutukset. Siisti koira mökilläkin oli, kun tarpeet piti tehdä metsän puolelle.  Kovin lähellä oli myös uiminen. Toisella kerralla pikatörmäys mättääseen heitti koiran jalkoja myöten veteen, josta lähdettiin ihan yhtä pikavauhdilla maille. Damilla houkuttelin myös pari onnistunutta vesinoutoa rannassa. Mökkiaika olikin noutamisen puolesta hyvää aikaa. Alkoi luottaa sen verran ihmisiin, että toi risuja ja muuta tavaraa luokse. Sama juttu, kun saadaan vielä damien puolelle, niin hyvä on.

Jonkun verran ollaan nyt käytetty  flexiä sen pituuden takia(, vaikka periaatteessa sitä vastaan olenkin). Kiki nimittäin leikkii sisälle lähtiessä mielellään karkailua – siis vähän matkan päähän, ottaa sen siis leikkinä, vaikka olemmekin pyrkineet, ettei koiraa otettaisi kiinni, vaan että koira seuraa ihmisiä. Toinen asia ovat olleet naapuruston lapsen, jotka saattavat huutaa tieltä Kikiä nimeltä, vaikka olenkin ripittänyt niitä siitä useampaan otteeseen. Kolmannekseen pyritään rauhoittamaan koira juuri noiden lasten kanssa, ettei niiden kutsut automaattisesti tarkoita, että sinne juostaan heti, vaan, että ennen rapsutuksia täytyy rauhoittua.  Noutajatalutinta ei kuitenkaan ole unohdettu ja edelleen pyrkimys on siihen, että koira voi olla irti mahdollisimman paljon.

Välillä iltaisin Kikin valtaa sohvaavastenpoppukohtaus ja tietysti purukalusto edellä. Samoin on keksinyt pureskella jalkoja kävellessä. Kikin sinnikkyys on hieman koetellut omistajan kärsivällisyyshermoja. Nyt joka tapauksessa lähtökohta on, että liike loppuu, jos hampaat uppoavat ihoon liikkeessä. Sohvahyppelyssä puolestaan olen alkanut ainoastaan nousemaan ylös ja odotan, että jalat menevät maahan. Kiki nimittäin tuppaa vain innostumaan siirtelyistä (käsiin on sitä helpompi hyökkiä).

Kiki on nyt sitten ilmoitettu noutajakoirayhdistyksen peruskoulutukseen ja myös alustavasti Kookoo99-pentukoulutukseen.

Kolmas viikko pahoinvointeineen

Aloitetaan ruokailusta. Kikin ruokahalut paranivat huomattavasti, kun yökyläili naapurissa. Nähtävästi englanninspringerspanieli väsytti sen verran, että ruokakin alkoi maittamaan. Toisaalta onhan koirakin kyllä kasvanut, joten varmaan siinäkin mielessä kulutus on suurempi ja ruokahalu parempi. Harvemmin enää siis jättää suuria määriä ruokaa kuppiin. Toisaalta olen itsekin lopettanut syöminen auttamisen, vaan syö minkä syö. Ruoan sisällä pysyminen onkin sitten oma lukunsa. Autoilu on nimittäin aiheuttanut viime matkoilla sen, että on oksentanut ruoat. Joko johtuu vain siitä, että on lähdetty liikenteeseen liian nopeasti ruokailun jälkeen tai sitten kokee oikeasti (aina) matkapahoinvointia. Tällä viikolla madotin myös Kikin.

Eroahdistuksen osalta pientä kehitystä on huomattavissa, tosin olen ollut kotona enemmän. Vinkumisen laantuminen on kuitenkin selkeää.

Hihnassa meno sujuu edelleen loistavasti, vaikka tilanteiden lisääntyessä välillä olisikin mielenkiintoa muita kulkijoita kohtaan enemmän kuin on tarpeen. Suhteellisen vähän kuitenkin reagoi muihin. Vierellä kulkee enenevissä määrin, vaikken siltä sitä vaadikaan. Tässä vaiheessa tavoitteena on vain, että ei vedä hihnassa ja pyrkisi kulkemaan vasemmalla puolella. Luoksetuloon on otettu nyt pilli mukaan. Luoksetulot ovatkin iloisia ja vauhdikkaita. Edetä tässä asiassa ei voi kuitenkaan pitkään aikaan, olettaisin. Sen verran itsenäinen viipottaja on, että sen saaminen keskeyttämään omat puuhansa on varmasti vaikeaa eli kutsu täytyy hioa aika hyvin ennen kuin nostetaan vaikeusastetta.

On alkanut ymmärtämään, että kaikkea ei saa purra ja toisaalta malttaa olla purematta kaiken aikaa. Kokonaanhan pureminen ei ole loppunut, mutta vähentynyt ja muuttunut kontrolloitavammaksi. Käsittely on siis helpottunut. Harjaukset ja kynsienleikkuu ovat nyt joka viikkoista rutiinia.

Kaiken kaikkiaan elo on muuttunut hieman helpommaksi Kikin kanssa, vaikka paljon harjoiteltavaa on edessä. Noutamisen osalta harjoittelu on ollut aika minimaalista. Lähinnä pitäisi keksiä miten koiran saisi kiinnostumaan itsestä tarpeeksi, kun tahtoo omia kaikki mahdolliset aarteet itselleen. Joitain hyviä kantoja olen saanut kehuttua, mutta aika vähäisiksi on jäänyt. Lelujen osalta olen pyrkinyt siedättämään läsnäoloon. Pitänee kokeilla hihnassa kuljettamista, kun näyttää mielellään kantelevan esineitä. Ei siis varsinaisesti yritä enemmälti luoksetuloja damien kanssa.

Tänään Kiki jouduttiin pesemään pesuaineiden kera, kun Kiki kävi korjaamassa autoa eli öljyä ja vaseliinia turkista pyrittiin irrottamaan.

Ensimmäinen viikko takana

Yhteiseloa Kikin kanssa on nyt takana viikon verran. Ehdottomasti on kyseessä suloinen neiti, joskin myös aika ärhäkkä luonne löytyy. Kovin helpolla ei anna periksi, mutta rauhoittumisharjoitukset ovat tuottaneet tulosta ja nykyään muutama maharapsutus saa koiran nukahtamaan kotosalla. Yksi huonompi yö on mahtunut mukaan nukkumisten suhteen, mutta eilen jo nukuttiin makuuhuoneessa lähes koko yö ilman suurempia ulinoita olohuoneen puolelta. Kikille on siis ollut jonkin verran vaikeaa sopeutua yksinoloon ja aitaukseen. Nyt näyttäisi, että tässäkin asiassa alkaa alun suurimmat ongelmat olla takana päin. Purukalusto on edelleen kovassa käytössä, mutta on huomattavissa, että alkaa jo ymmärtää osittain, mikä on luvallista ja mikä ei. Autossa oloa on hieman kritisoinut, mutta koko ajan pienemmällä korjauksella rauhoittuu makuulle. Ruokailu on ihan hieman parantunut jugurtin myötä, mutta ei voi sanoa, että edelleenkään erityisemmin hyvin söisi.

Alun perin oli tarkoitus rauhoittaa viikkoa suhteellisin hyvin ulkopuolisten asioiden suhteen, mutta niinhän tässä on käynyt, että vierailuja puolin ja toisin on ollut, mikä on tarkoittanut myös useampia koirakontakteja. Kivointa oli tavata Sera (Kikin sisko) omistajineen. Kovin on tytöt erinäköisiä, mutta hyvin tasaväkisiä leikeissään. Kikin ärhäkkyys puolestaan näkyi eniten 8 kk vanhan mopsin kanssa, jonka alisti murinoitten kera, vaikka toisella oli massaa vähintään puolet enemmän.

Tänään näytin Kikille ensimmäisen kerran sorsan siipeä ja intoa riitti niin paljon, että saa nähdä miten koiran saa luovuttamaan tulevaisuudessa riistat itselle. Huolestunein olen ollut Kikin itsenäisyydestä. Koira ei nyt jo tutuissa ympäristöissä tahdo oikein seurata omistajiaan kunnolla. Välillä kyllä kulkee perässä, mutta saattaa hyvinkin jäädä itsekseen puuhastelemaan pitkäänkin matkaan ilman, että kaipaa luokse. Ratkaisuna olen ajatellut, että täytyy tehdä ulkoilutuslenkkejä vieraissa metsissä, jossa ei ole tuttua ympäristöä, johon tukeutua. Toisekseen luoksetuloa täytyy sisällä hioa kyllä todella hyvin kuntoon ennen sen käyttöä ulkona. Ulkona olen tähän mennessä vahvistanut luoksetuloa äänellä, että tykkäisi tulla luo.

Ensi viikko alkaa itselläni töihin menolla, joten Kikille on luvassa yksinoloa tavallista enemmän. Katsotaan miten paljon naapurit saavat kärsiä Kikin ulinoista…

Ensimmäinen päivä Kiki-elämää

Päiväohjelma alkoi tänään Kikin hakemisella Kuopiosta. Kati malttoi luopua naperosta ja siitä alkoi automatka Mikkeliin.

Kiki piti heti alussa kymmenen minuutin huutokonsertin, jonka jälkeen rauhoittui ja alkoi nukkumaan. Koiran hiljettyä mies nukahti samaan aikaan ja aloitti puolestaan pidemmän kuorsauskonsertin. Pari kertaa Kiki heräsi matkalla, mutta jatkoi samoin tein nukkumista. Olin aikonut pitää pissatauon matkalla, mutta kun rauha oli maassa ja unta riitti, niin ajettiin suoraan Mikkeliin ilman pysähdystä.

Pihassa olikin heti naapurin jackrusselit vastassa tervehtimässä ja sattuipa työkaverikin samaan aikaan kulkemaan kadulla. Unenpöpperöinen Kiki alkuun hieman mietti, että mitähän tässä uskaltaa, mutta kiinnostus heräsi nopeasti. Sisällä olikin saman tein ruoka-aika ja nokoset päälle. Iltapäivä sujuikin nokostellessa ja leikkiessä. Illalla lähdettiin saunomaan ja yllättäen sieltäkin löytyi koira. Alkuun pidin koirat toisistaan erossa, mutta sileäkarvainen noutaja tajusi itsekin pitää välimatkaa, joten ongelmia ei tullut. Kerran Kikin mielestä koira tuli liian lähelle ja pienestä koirasta lähtien yllättäen murinat ilmoille. Loppuajasta kuitenkin jo haki leikkimään. Muuten alkoi Kikistä lähteä jo menoa ja meininkiä. Leikkisyyttä ja juoksuspurtteja. Otti yllättävän paljon etäisyyttä jo ensimmäisenä päivänä. Saa nähdä miten tulevaisuudessa saadaan pysymään lähellä.

Välillä Kiki on hieman vinkunut, mutta pääasiassa on mennyt kyllä ihan mukavasti ensimmäiseksi päiväksi. Nähtäväksi jää miten yöllä nukuttaa.

Joulu 2009

Keskiviikkona reissattiin Kempuksen kanssa junalla kohti Joensuuta. Ekalla osuudella seurana oli pari kissaa, jotka olis haissu niiiiin kivalle, vaan piti vaan paikallaan olla. Toisella osuudella Pieksämäeltä vieressä oli pinseri korissa, jota ei sit ollenkaan huomattu. Pinseri oli menossa moikkaamaan toista tolleria. Tädit ja lapset kävi rapsuttelemassa matkan varrella Kempusta. Hienosti osas olla, vaikka välillä ääntelikin siihen malliin, että vieläks tää tylsyys jatkuu. Kotona avattiin sit etukäteen joululahjaks saatu Lidlin lihapullapakkaus. Pullilla ladattiin Kongi ja siinä se aika aina välillä vierähti. 

Eilen tehtiin pitkä lenkki lumessa ja ajokoira seurana. Illalla olikin sitten kinkun aika. Tänään pakkasta on ollu 27 astetta, joten katsottiin viisaimmaksi pysyä sisätiloissa suurin osa ajasta. Nättiähän tuolla olis, mutta tuo kylmyys. Ajokoirakin on eteisessä lämmittelemässä ja sehän on Kempukselle tuskaa, kun ei pääse leikkimään vaikka niin lähellä olis. Aina pitää ponkaista ylös, jos vähänkin rapinaa kuuluu oven takaa, tai jos isä lähtee tupakalle, niin kyllä oltais mukaan menossa.

Viime aikoina oon yrittäny treenata Kempuksen kanssa lähinnä seuraamista. Kehitystäkin on hieman tapahtunut, joten matkaa vois alkaa siitä yhdestä kahdesta askeleesta pidentämään. Treenaan aina makupaloilla, kun toimivat parhaiten ja mahdollisimman paljon oon yrittänyt seurauttaa ennen ruoan antamista. Intoa on tullu ihan eri tavalla koiralla tuohon seuraamiseen. Ite en oo vaan tuosta seuraamisesta niin hirveesti kiinnostunu, joten on jääny turhan vähälle. Hyppyjä tuli kokeiltua viime viikolla ja tosi nätisti meni, mitä nyt omia mokia tuli tehtyä. Hyppyestekin löytyi putkiremontin myötä siirtyneenä. Alokasluokan hyppy alkaa siis olla jo kohdillaan, pientä hiomista enää. Seiso käskyssä on edetty siten, että liikkeestä onnistuu hyvin ja istumasta tai maasta seisomaan nousu on viime aikoina mennyt perille. Välillä vielä avitan, mutta on alkanu ymmärtää mitä pitää tehdä. Kesän treenaus on siis tuottanut tulosta. Huvikseen oon opettanu myös pakittamaan. Ymmärtää käskyn, mutta ei vielä kovin pitkälle mene eli pituutta aletaan kasvattamaan vähitellen. Jonkun verran oon tehny maahanmenoja myös luoksetulon yhteydessä lyhyestä matkasta, ettei ehdi kiihyttelemään liikoja.

Itse sain joululahjaks ekan digikamerani, joten lähiaikoina on todennäköisesti odotettavissa paaaaljon kuvia Kempuksesta.

%d bloggers like this: