Kevään viimeinen toko

Ruutu

– alkuun toimiva ruutuun lähetys
– jos saa vahvan pysäytyksen, tätä voi käyttää silloin kun koira on kuulolla
– pallosta ruudussa päästä irti, mutta eli saatava ymmärtämään, että mennään ruutuun tietylle kohdalle, eikä etsisi sitä palloa sieltä
– kun perusruutuunmeno kunnossa, tehtävä, niin että jättää koiran eri sivulle, kuin mistä lähettää

Pysäytys

– otettava käyttöön käsimerkki, niin palvelee sekä tokoa että noutojuttuja, pidetään edelleen sanallinen käsky, mutta jossain vaiheessa pilli tilalle
– pallo heti kun käsky, mutta pidettävä huoli, ettei lähde käsi
– takapalkkausta mahdollisuuksien mukaan ja voi tehdä pallolla, että jättää takapalkaksi ja kädessä näyttää toista, ei voi tietää kummalle menee vapautuksen kautta

Toko-nostatusta

Tollerileiristä innostuneena ilmoittauduin KooKoo99 järkkäämään kilpailemaan aikovien toko-koulutukseen, jota pitää Riikka Pulliainen. Valitettavasti en mahtunut ryhmään, mutta peruutuspaikka löytyi ainakin tälle päivää. Riikka kuuluu SKL:n tokon valmennusrenkaaseen, joten monta hyvää neuvoa oli tarjolla.

Ensinnäkin Kempuksen kanssa kannattaisi treenata jo AVO- ja VOI-luokkien liikkeitä motivaation ylläpitämiseksi. Riikka suositteli myös ensimmäisen ykköstuloksen jälkeen siirtymään suoraan avoimeen luokkaan samasta syystä. ALO-luokan liikkeet ovat itselleni tutumpia, enkä ole erityisemmin perehtynyt muiden liikkeiden opettamiseen. Seuraavista voisi kuitenkin aloitella. Ruutua voi harjoitella viemällä ruokakipon ruudun keskelle ja päästämällä koiran suoraan irti ruutuun ja samalla Ruutu-käsky. Tämä on hauska harjoitus, jota ei vielä tarvitse viedä aikoihin Seiso-käskyyn saakka. Toinen harjoitus liittyy kaukokäskyihin. Koiraa imutetaan makupalalla istu-seiso-istu ja maahan-seiso-maahan. Voi ottaa käskysanat mukaan. Istu-käskyn jälkeen viedään makupala koiran rintamukseen kiinni eli työnnetään tavallaan seisomaan. Maahan käskystä seisomaan saadaan vetämällä ylös vinottain makupalaa hitaasti. Näitä voi treenata vaikka kentän laidalla ja samalla totuttaa häiriöihin ja saadaan koira kiinnostumaan itsestä. Nämä olivat siis uusia juttuja, joita voi ottaa treeneihin mukaan.

Tutuista liikkeistä käytiin perusjutut läpi. Sivulletulossa voisi kiinnittää enemmän huomiota koiran asentoon, ettei mene vinoon. Makupalaa voi viedä itsestä poispäin, että saa koiran oikeaan asentoon. Sivulletulossa paikallaanoloa voi käyttää hyvänä kontaktiharjoituksena ja palkata vain pelkästä kontaktista ja mielellään häiriön alla. Seuraaminen on se mihin pitää nyt panostaa. Lyhyitä yhden askeleen seuraamisia imuttamalla makupalalla. Samoin pelkkiä käännöksiä molemmille sivuille ja vaikka taaksepäinkin. Vasemmalle kääntymisen voi tehdä myös oikealla jalalla aloittaen. Kun askeleen seuraaminen onnistuu makupalalla, annetaan makupala vasta liikkeen loputtua. Tällöin makupala valmiiksi esille toiseen käteen ja vaihto vasempaan, kun palkan vuoro. Nopeus muistettava. Kun yksi askel kunnossa, otetaan alkuun yhden askeleen orientointisarja, jonka jälkeen 1-5 askelta vaihdellen. Itse olen ajatellut välillä palkkausta lelulla, että virta säilyy. Tässä muistettava kuitenkin heittää lelu vasemmalle koiran ohi, ettei koira ennakoi ja ota vinoa kiilaasentoa odottaessaan eteenpäin tulevaa palkkaa. Liikkeestä maahanmeno oli hyvä, eikä sitä kannata turhaan hioa. Seiso-käskyssä makupalan voisi vähitellen jättää pois, mutta sekin tässä vaiheessa hyvä. Seiso-käskyä voi harjoittaa myös lelulla eli luoksetulo tänne-käskyllä ja kesken matkan seiso-käsky ja samalla lelu heitetään taakse. Normaali luoksetulo on turhankin vauhdikas eli tekee kieppiä takana. Tätä saa korjattua sanomalla sivu-käskyn uudelleen lähempänä, jos vauhti on liian kova. Näytti toimivan hyvin. Muistettava kuitenkin luopua kaksoiskäskystä jossain vaiheessa. Luoksetuloakaan ei hirveästi tarvitse harjoitella. Matkaa voi tosin pidentää, että tottuu eri pituisiin matkoihin.  Noutamisessa saatava nopeutta. Kempus tuppasi leikittelemään kantoesineellä, vaikka toikin sen. Itsen ja koiran väliin noutoesine ja nouda-käsky, jonka jälkeen vahvistetaan sivu-käskyllä ja lopuksi nopea palkkaus lelulla. Kun nopeus saavutettu pelkkä nouda-käsky pitää riittää. Hyppyä ei tällä kertaa otettu.

Kesätreenejä varten on nyt tiedossa monta hyvää harjoitusta ja tietää hieman paremmin ongelmakohdat. Klikkerin käyttöä voisi harkita esim. seuraamisen opettamiseen. Muistettava miettiä ennen treeniä mitä milläkin kerralla treenataan ja että keskittyy olennaiseen. Tästä on hyvä jatkaa ja tavoitteena alo-luokka.

%d bloggers like this: