toko-kausi aloitettu

Tänä syksynä osallistutaan tokossa ALO-luokan ryhmään eli kilpailutavoitteellisessa ryhmässä ollaan mukana. Päivän anti:

luoksepäästävyys ok

paikallaanolo meni hyvin, jonkinverran vilkuili ympärilleen, neuvoina oli joko pitää takana ruokakuppia tai sitten paineistaa koiraa kaukaa esim. pallolla, että kiinnittää ohjaajaan huomiota tarkkaavaisesti. Ei kuitenkaan välttämättä palkkana pallon heittoa.

– häiriökontaktit meni ok koiralta, vaikka niitäkin vähän tehty. Tämän korjaaminen täytyy opetella eli jos katsoo muualle ”EI” (eikä mitään öpsistä), uudelleen sivu-käsky ja kehut ja palkkaus ja vapautus. Huomasin, etten itse oikein pysynyt mukana järjestyksessä, vaan unohtelin sivu-käskyä tai pelkässä sivu-käskyllä kielsin, äh. Muistettava, että sivu-käskyssä myös seuraamisen perusteet. Toisekseen auttaa kuulemma myös siihen, että koira kuuntelee ohjaajan käskyjä eikä muiden.

luoksetulossa ensin vauhtiluoksetulo ja toisena sivulletulolla. Menivät hyvin. Aikaisempaa vähemmän ”ylimenoa”.

seuraamista kun ei olla juuri harjoiteltu, niin pidin nakit kädessä. Käännöksiä ei myöskään olla viime aikoina tarkasti treenattu. Itse pitää nyt viimein päättää se käskysana ylipäätään. Huomasin käyttäväni useampaa. Tarkkuutta käännöksiin ja näitä voi/pitää tehdä myös ylimenevinä käännöksinä. Väliajoilla treenasin seuraamista narupallon avulla ja Kiki kyllä reagoi positiivisesti leikillä palkkaamiseen, joten liikkeenä meni kyllä paremmin kuin tavallisesti on mennyt. Tosin nakit kyllä tässä auttaa ja antaa anteeksi aika paljon.

Viime viikonlopun näyttelysaldona oli ERI-arvostelu ja junnujen kakkostila. Arvostelu löytyy Kikin omalta sivulta.

Kiki 11.8.2012 rotunsa paras!!!

Kesän näyttelytavoitteena oli käydä Mikkelin kolmessa näyttelyssä. Helatorstailta irtosikin ERI JUK2, jolloin sisko Sera oli parempi. KV-näyttelyyn meno estyi valeraskauslääkityksen vuoksi.

Lauantai ryhmänäyttelyssä vietiinkin sitten koko potti tollereiden osalta. Toiveena oli saada ERI ja SA, mikä saavutettiin ja tällä kertaa Kiki meni Seran edelle. Koska muut nartut eivät SA:ta saaneet, Kiki oli narttujen paras saaden ensimmäisen SERTinsä, JIHUU! Vielä kun Kiki vähissä karvoissaan voitti karvallisen tollerin oli ilo suunnaton, ROP oli enemmän kuin olin osannut odottaa. Kikin kanssa käytiin vielä iltapäivästä näyttäytymässä ryhmäkehässä tollereita edustamassa. Loppu viikonloppu menikin sitten hymyillessä 🙂

Seuraava näyttely on sitten Pieksämäellä, katsotaan miten Kiki pärjää äidilleen siellä.

%d bloggers like this: